Tervetuloa Alaheimiin
Keikkamyynti
Miehala
Jarkko Pesonen
+358 44 085 7474
Lähetä sähköpostia
Biografia
Miehala on Varkaudessa talvella 2021 perustettu metalliyhtye, jonka musiikissa yhdistyvät niin useat eri metalligenret sekä 80-/90-luvun vaihteen äänimaisema yhdistettynä savolaiseen sielunelämään. Vahvat melodiat ja omaleimainen ilmaisu on erottanut yhtyeen alusta alkaen, vaikkakin kappaleista on kuultavissa vivahteita mm. yhtyeistä Stone, Sodom ja Kreator.
Nykymuodossaan viisihenkisen kokoonpanon muodostavat laulaja Elias Lepistö, kitaristit Tuomas Lepistö ja Henri Shemeikka sekä rumpali Aleksi Itkonen ja basisti Jarkko Pesonen. Yhtye on vuosien varrella rakentanut omaa polkuaan omakustanteisesti niin keikkalavoilla kuin studiossakin. Live-esiintymisissä Miehalan vahvuuksia ovat raaka voima, alkukantainen soundimaailma ja kappaleiden monipuolisuus, jotka tekevät jokaisesta keikasta omanlaisensa kokemuksen.
Yhtyeen musiikissa sanoituksien arkiset aiheet muovaantuvat Alaheim käänteismaailman syövereissä kauhun runtelemiksi. Biiseissä käsitellään niin kristinuskon tekopyhyyttä kuin alkoholismia ja poliisiväkivaltaakin. Alaheimin syntyjuuret puolestaan voit löytää Miehalajärven syvyyksistä. Kyseinen aihe tulee näyttäytymään yhtyeen tekemisissä entistäkin enemmän, myös keikkalavoilla. What happens at Alaheim, stays at Alaheim.
Yhtye on julkaissut yhden täyspitkän albumin, EP-levyn sekä nipun erillisiä singlejä. Tuleva kakkosalbumi ilmestyy näillä näkymin vuonna 2027. Livenä yhtye on esiintynyt ympäri kotimaan ja useiden kymmenien keikkapaikkojen joukosta löytyy mm. Lepakkomies Helsinki, Varjobaari ja Hönö Tampere sekä Ilokivi Venue Jyväskylässä.
Viime aikoina yhtye on keskittynyt uudistuneen kokoonpanon keikkakuntoon hiomiseen sekä uusiin kappaleisiin. Aikomuksena Miehalalla on palata keikkalavoille vuonna 2027 entistäkin tiukempana liveaktina uuden teeman saattelemana.
Sawo Area Thrash Metal on jotakin jonka sinäkin haluat tuntea!

Historia vuosiluvuin
2021
Yhtye sai alkunsa Varkaudessa alkuvuodesta ja ensimmäiset treenit soiteltiin 3-4 henkilön voimin. Kokoonpanossa oli tuolloin Tuomas ja Elias Lepistö, Jarkko Pesonen sekä Esa Tuomela. Elias soitti rumpuja ja oli myös vokalistina suurimmassa osassa kappaleita, joskin ensialbumilla parissa kappaleessa laulaa myös Tuomas Lepistö.
Ensimmäinen valmis kappale oli ’I Am The Beast’ ja tämä kuten pääosa muistakin kappaleista on Tuomas Lepistön käsialaa. Kappale julkaistiin myös videona jo vuoden 2021 puolella ja kyseisen kappaleen audioraita on eri kuin lopullinen levylle päätynyt miksaus/ versio.
2022
Ensialbumi ’Gods Of Death’ äänitettiin omalla treenikämpällä ja julkaistiin loppuvuodesta. Miksaamisesta vastasi pääosin Elias Lepistö. Levyn kappaleista , Dead Sleepwalker, Till Death, Hellrider sekä God Of Death julkaistiin myös musiikkivideoina. Näistäkin I Am The Beastin lisäksi Till Death ja Hellrider sisältävät eri ääniraidan kuin levyllä olevat versiot. Kaikissa videoissa Jarkko Pesonen on hoitanut kuvaamisen ja editoinnin. Itse videot on toteutettu käytännössä nollabudjetilla, mutta niistä on myös aistittavissa kolmikon halu saada yhtyettä eteenpäin.
2023
Selkeä visio vuodelle -23 oli live-esiintymiset ja tätä varten tarvittiin toinen kitaristi. Yhtye oli käytännössä treenannut pääosin kolmehenkisenä, mutta liveosuudet tulisivat vaatimaan kahden kitaran melodiat, joten kitaristia alettiin heti alkuvuodesta etsimään. Lyhyen etsimisen jälkeen kokoonpanoon löytyi Mika Kähärä Pieksämäeltä ja näinpä yhtyeen ensimmäiset livesoinnut kuultiin Tampereen Varjobaarissa kesäkuussa 2023. Samana iltana lavan olivat jakamassa Northvoid Joensuusta ja Licuation Kuopiosta.
Keikkailua päästiin harjoittamaan samana vuonna tosissaan sillä keikkoja oli saatu sovittua tasaisesti koko loppuvuodelle, kun samaan aikaan myös treenikämpällä työstettiin ja opeteltiin jo tulevan EP levyn kappaleita. Olipa uusia kappaleita myös otettu keikkalistalle ja biisit tuntuivat uppoavan hyvin sekä yleisöön kuin myös ”vanhempien” kappaleiden sekaan.
EP-levy ’Sons Of Alaheim’ nauhoitettiin valmiiksi samaan tapaan Varkauden treenikämpällä ja jakelijaksi päätettiin kokeilla Inverse Recodsia. Ensimmäinen single War julkaistiin joulukuussa 2023.
2024
Vuosi startattiin uuden EP-levyn ilmestymisen merkeissä, toisen singlen ollessa Into The Void. Kappaleeseen tehtiin myös musiikkivideo ja kuten jo tapana oli, niin DIY-hengessä.
Levyn ilmestymisen myötä myös live-esiintymisiä oli ahkeraan tahtiin.
2025
Kevään aikana kokoonpanossa tapahtui muutoksia kitaristivaihdoksen myötä. Yhteisellä päätöksellä Mika Kähärä siirtyi yhtyeestä sivuun ja tilalle löydettiin lähipiiristä Juha Louhisto.
Myös uusia kappaleita oli jo treenattavan, joten Juha pääsi heti aluksi niihin myös käsiksi ja näinpä ensi keikat uudella kokoonpanolla saatiin ilmoille hyvinkin pian.
Tässä samassa myös toinen kokoonpanomuutos muhi taustalla. Bändin kesken oli jo aiemminkin asiasta puhuttu, mutta jälleen asia nousi taas esille. Elias itse oli sitä mieltä, etä lauluosuuksien ja rumpujen soittaminen livenä luo omat haasteensa, eikä kummankaan asian toteuttaminen hoidu 100% vahvuudella, minkä ymmärtää, kun kyseessä on nopeatempoinen musiikki.
Tarkoituksena oli etsiä uusi rumpali, jolloin Elias pääsisi eturiviin laulajaksi. Asia ei kuitenkaan edennyt vielä vaan loppusyksystä keskityttiin uusien kappaleiden nauhoittamiseen.
Singlejulkaisut vuodelle olivat Sleeping Under The Sea, joukosta erottuva Fragments sekä groove-pitoinen Opioid ja raskaasti etenevä kappale My Friend From The Dead.
2026
Uusi rumpali ja kokonaan uusi lavalla läsnäolo! Keväällä ryhmään saatiin viiden jäsen, kun rumpujen taakse istahti Aleksi Itkonen. Aleksi otti biisit nopeasti haltuun ja ensimmäinen keikka viisihenkisenä kokoonpanona soitettiin jo parin viikon kuluttua ensitreeneistä! Tämän myötä yhteissoitossa oli heti kuultavissa uudenlainen Miehala. Lauluosuuksiin tuli paljon kaivattua syvyyttä ja toki myös keulalla oli nyt laulaja ”näkyvillä”. Samoin rytmitys ja rumpufillit erottuu aivan eri tavalla ja huomattavaa oli, että myös yhteissoitto kokonaisuutena on kasvanut ihan eri tasolle.
Samaan vuoteen edessä oli myös toinen miehistönvaihdos, kun kitaristi Juha Louhisto ilmoitti muutostaan toiselle paikkakunnalle, toiselle puolelle Suomea. Uusi kitaristi onneksi löytyi hyvinkin läheltä, Aleksin toisesta yhtyeestä. Tämän johdosta uuden kokoonpanon sisäänajo saatiin aloitettua nopeasti.
2027
Tahtotilana tulevalle vuodelle on ehdottomasti aktivoitua keikkarintamalla, mutta siinä samassa valmistella uutta julkaisua. Päätavoitteena joka tapauksessa on päästä saarnaamaan Alaheimista sellaisella antaumuksella, jota ei olla vielä nähty ja toivottavasti laajemmalle yleisölle, uusilla lavoilla, uusissa kaupungeissa ja uusien bändien kanssa lavan jakaen.
Praise the Beast, Sons Of Alaheim are coming – Miehala tulee, oletko valmis?
