Uutiset

10.10.2026 Miehala yhtye etsii kimppabändejä ensi vuoden keikoille”

Miehala yhtye tulee aktivoitumaan keikkarintamalla vuonna 2027. Nyt etsitään mukaan bändejä, joilla on sama tyylisuunta tai jokin yhdistävä tekijä ja ennen kaikkea halu hypätä keikkalavoille riehumaan! Keikkoja on jo sovittu valmiiksi 2-3 bändin iltoina ja mukana on myös uusia paikkakuntia sekä keikkapaikkoja. Toki meilläkin kalenterissa on vielä tilaa, joten toivotaan vastavuoroisesti myös, että löytyisi niitä yhtyeitä, jotka olisivat itsekin aktiivisia järjestämään iltoja omalla lähialueella ja muutoinkin yhdessä toimimaan onnistuneiden keikkailtojen hyväksi.

Kuinka olla meihin yhteydessä? Vinkkaa yhtyeestänne sähköpostiimme booking@miehala.fi otsikolla YHTYEEN NIMI/ PAIKKAKUNTA ja viestiin lyhyt esittely, jossa mukana myös linkkejä musiikkiinne ja mahdollisiin livepätkiin. Käymme läpi sähköposteja lähikuukausien aikana sillä ajatuksella, että mitkä yhtyeet parhaiten iltoihin sopisivat ja toki paikallisia bändejä tarvitaan paikkakuntien vaihtuessa.

14.9.2026 Miehala kokoonpano vuonna 2026

Vuoden 2026 aikana Miehalan kokoonpano on vakiintunut viisihenkiseksi. Aiemmin rumpu- ja lauluosuudet hoitanut Elias pääsi vihdoinkin keskittymään keulille vokalistin asemassa. ”Molempien osuuksien hoitaminen livetilanteessa parhaalla mahdollisella tavalla ei vaan ole mahdollista, kun kuitenkaan mistään iskelmäkappaleista ei ole kyse”, kertoo Elias.

Keväällä kokoonpanoon löytyi rumpaliksi Aleksi Itkonen ja tulikaste livesoittojen suhteen oli jo parin viikon päästä. Aleksi otti haltuun 45 minuutin keikkasetin ja näinpä ensimmäinen live 5-päisenä yhtyeenä rokkailtiin Varkaudessa, Oscar’s Housessa.

Kesän aikana tiedossa tuli olemaan vielä yksi kokoonpanomuutos, sillä toinen kitaristimme Juha Louhisto ilmoitti kaupungin vaihtuvan tulevan muuton myötä sellaisen matkan päähän, ettei jatkaminen tule olemaan vaihtoehto. Hän sanoi suoraan ettei harjoittelu tule olemaan mahdollista niissä määrin kuin hän itse haluaisi ja mikä olisi myös bändille parasta. Muu yhtye asian ymmärsi täysin ja näinpä viimeinen keikka sen hetkisellä kokoonpanolla tulisi jäämään viimeiseksi Leppävirran Varrella Virran festivaaleilla.

Onneksi lähipiiristä saatiin nopeasti uutta verta mukaan, kun rumpalimme Aleksin toisen bändin kitaristi Henri Shemeikka lupautui mukaan.